sunnuntai 1. toukokuuta 2016

Pelko

Pelko. Sillä on tapana lamaannuttaa mut. Se alkaa ihan pienestä. Mä oon päivän yksin kotona ja lepäilen vähän. Seuraavana aamuna mä herään ja mietin, että tänään pitäis lähteä käymään jossakin. Ainakin kaupassa tai muuten kuolee nälkään, mutta mä en lähde. En ainakaan ennen kuin on aivan pakko. Kun oon kaivanut kaapit ja syöny viimeisetkin näkkärit kaapista ja tajuat ettet selvii arjessas ilman kahvia. Okei mä meen. Ja sitten se ei olekaan niin kamalaa. Kaikki onkin ihan hyvin.

Mä tiesin varmaan aina että mulla on jonkinasteinen ahdistuneisuus ongelma, mutta sen myöntäminen itselle on ollut vaikeaa. Mä selittelin asiaa laiskuudella tai huonolla ololla ja joskus se onkin oikeasti se syy miksi en liiku. Mutta suurimman osan ajasta taustalla on jotain suurempaa.

Ja siksi mun täytyy monesti pakottaa itteni ulos. Kauppaan. Lenkille. Yksin. Yleensä mä kyllä teen kaikkeni ettei mun tarvis mennä yksin. Varsinkaan sinne kauppaan. Mutta eihän ihminen voi elää niin, että tarvitsee aina toista siihen.

Mä haluan olla vapaa. Mä haluan oppia elämään yksin ja kävelee yksin ilman että ahdistaa. Niin, että pelko ei ole osana mun ajatuksia. Ilman vesipulloa. Ilman purkkaa suussa. Ilman mitään apukeinoja, joita oon itselleni keksinyt. Ja jos en pysty mä en ole valmis vielä. Se ei haittaa. Sitten mä yritän uudestaan. Tuntuu, että ainoa keino parantua on kohdata nää pelot. Tuijottaa suoraan pimeyteen ja löytää ne kaikki.

1 kommentti:

  1. How to make money from gambling - Work
    The most basic way to get money from gambling is to use a betting exchange called Paddy Power. This is an exchange that allows หารายได้เสริม you to bet on sports

    VastaaPoista