Mä makaan kotona päiviä ja mietin, että haluan elää ja liikkua mutta en saa itseäni motivoitumaan tarpeeksi. Oon onneksi kuitenkin saanut pidettyä kiinni treenaamisesta, tai no siitä 3 kertaa viikossa rutiinista mikä pitää ainakin toteuttaa.
Mitä mä oikein vaadin itseltäni? Mitä mä niin pelkään? Oon yrittänyt miettiä mikä mut on näin lamauttanut vai onko se tunne vaan harhaa? Ehkä mä tunnen oloni vaan niin suojattomaksi. Tuntuu, et olisin jotenkin hukassa.
Mulla on hyviä ystäviä lähellä, mutta en tunne kuitenkaan olevani kenellekään todella tärkeä. Kaikilla muilla on joku. Missä minun joku on? Miksi en voi olla se joku itselleni. Miksi minun tarvitsee tarvita ihmistä, että tunnen itseni vahvaksi. Eikö tämä ole se mistä olen yrittänyt päästä eroon.
Ehkä tämä on vaan kasvuvaihe, joka sattuu. Tämä matka itsensä hyväksymiseen. Yksin elämiseen. On hyvä, että on ihmisiä lähellä jotka rakastavat ja jakavat huolet kanssasi, mutta on myös hyvä pärjätä itsensä kanssa. Ilman syyllisyyttä ja ahdistusta. Sitä haluan.
