torstai 23. marraskuuta 2017

Mitä tehdä?

Mitä tehdä elämällä, jossa koet ettei sinua arvosteta sellaisena kuin sinä olet?

Tulin tänään elämässäni yllättäin outoon käännekohtaan. Olin mielessäni ollut täällä ennenkin, mutta todisteiden puuttuessa onnistuin uskottelemaan itselleni ettei tapahtumien kulku ollut jonkinlainen merkki. Merkki jatkaa elämää. Muuttaa sitä. Mutta tänään kun todisteet puhuivat suoraan minulle selvällä äidinkielellä oli asia selvä.

Pelkoni olivat käyneet toteen. Minä en riitä. En ihmisenä. Työntekijänä ehkä. Enhän ollut koskaan saanut huonoa palautetta työstäni, en ainakaan päin naamaa. Ja suurimmat kriitikot eli lapset olivat suurimman osan tyytyväisiä minuun ihmisenä. Läsnä olevana aikuisena.

En ikinä kokenut ongelmia astua lasten maailmaan. En koskaan pelännyt olla heidän lähellään tai epäillyt antaa itsestäni kaikkea. Lapset ovat aitoja ja rehellisiä. Aikuisten maailma on taas kaikkea muuta kuin sitä. Aikuisten maailma on väritetty harmailla, katkerilla ja ennakkoluuloisilla sävyillä.

Aikuiset harvoin puhuvat suoraan. He kuiskailevat selkäsi takana ja katsovat ohi sinusta. Ei silmiin. Syyllisyyshän jopa saattaisi näkyä niistä. Minä en halua olla sellainen ihminen. En koskaan halunnut. Mutta aikuisten maailmassa sinusta alkaa tulla sellainen. Samanlainen pelokas ihminen, joka tuomitsee ja puhuu toisista pahaa, koska on itse pohjimmiltaan tyytymätön elämäänsä.

Ehkäpä lapsen näkeminen aikuisen ruumiissa ärsyttää heitä vain enemmän. He eivät kestä sitä, että joku ei haluakaan astua aikuisten maailmaan. 

Minun matkani on ollut kaikkea muuta kuin helppo. Elämä yleensäkkin on ollut minulle paljon haastavampaa kuin niin sanotulle "perus ihmiselle", ihmiselle, joka ei tunne kaikkea niin syvästi ja vahvasti. En olisi kuitenkaan ajatellut, että työelämäni olisi ollut myös näin hankalaa. Minulla oli kai sitten siitäkin, lapsenomainen ja luottavainen kuva. Aikuistenhan pitäisi kohdella toisiaan hyvin. Kunnioituksella.

Voin kuitenkin kertoa, että kun olet ollut työpaikkakiusattu kuukausia, vuosia, näet asian ehkä hieman eri tavalla. Avoimuuteni ei tässäkään asiassa tietenkään palvellut minua hyvin. Se ei ainakaan auttanut ihmisiä ymmärtämään tai näkemään minua uudessa valossa niinkuin sen olisi pitänyt. Niinkuin minä näin sen mielessäni tekevän. Kyllähän ihmiset ymmärtävät toisiaan kun puhut heille aidosti ja sydämestäsi, niinhän?


Mutta aikana, jona olemme turruttaneet itsestämme niin paljon, se ei enää teekkään sitä mitä sen pitäisi. Se tuntuu, jopa epäaidolta, väärältä tai paikattomalta. Eihän ihminen saa näyttää heikkoutta? Varsinkaan työpaikallaan.

Kun pyysin apua ongelmiini, olin vain huonompi ihminen. Kun olin mitä olin, toimin väärin. En ikinä ymmärtänyt kenen mielestä?

Minkä takia lapsia pitää suojella joltain, joka heidän mielestään on aivan normaalia ja oikein. Se, että ihminen on oma itsensä.

Jos lapset näkisivät kuinka ihmiset kuiskivat toisistaan pahaa ja minuutin jälkeen hymyilevät toisilleen olematonta hymyään, he näkisivät mitä minä näen. Epäilen kyllä, että he ovat jo nähneet sen.


Opetamme lapsille heidän koko elämänsä olemaan toisilleen kilttejä, olemaan oikeudenmukaisia ja arvostamaan erilaisuutta kykenemättä siihen edes itse.

En voi muuttaa itseäni. Lupasin sen itselleni jo kauan sitten. Jos pieni Katja, joka kirjoitti päiväkirjaansa heti kun oppi kirjoittamaan näkisi tämän tekstin nyt, hän olisi ylpeä ja onnellinen.

Katja ei koskaan kasvanut aikuiseksi.