Välitilassa

Tuntuu edelleen, että olisin unessa.

Ja mä haluan jo herätä. Tai sitten vaipua uneen kunnolla, että tiedän, etten enää koskaan herää. Ja, että kaikki menis niin hyvin kun ne parhaimmillaan unissa voi mennä. Mä oon vapaa, rakastettu ja osaan lentää. Outo yhdistelmä. Eihän tuota yhdistelmää ole edes olemassa.

Rakkaus on vetäny mut maahan.

Mä olen katkera rakkaudelle. Apua. Miten tässä näin kävi? Senhän piti olla kaunein tunne maailmassa. Mutta ihmisellä, joka pelkää menettää, se ei ole vain kaunein vaan myös rumin asia. Ahdistavin. Pelko siitä menettämisestä ja se realiteetti kun oot menettäny sen rakkauden. Ne muistot, jotka vainoaa sua myös siellä unissas. Kunnes sä heräät ja se kaikki on poissa. Uudestaan. Taas uudestaan sä joudut kokemaan sen kauheen tunteen. Kaikki oli sun taas hetken, mutta nyt kaikki on jälleen poissa.

Tällästen unien jälkeen, mulla saattaa mennä päivä, ehkä viikkojakin päästä takas omaan maailmaan. Liikunta ja ihmisten pariin palaaminen auttaa tässä, koska niiden avulla sä saat kiinni jostain oikeasta, etkä ala kuvittelemaan, että ne asiat oikeesti menis niinkö ne meni siinä unessa.

Tiedänhän mä, että sä olet poistunut mun elämästä syystäkin, niinkuin kaikki muutkin. Mulla vaan menee niin kauan päästää irti ihmisistä. Voi olla, että mä en koskaan edes kykene siihen. Mun rakkaus vaan jatkuu ja elää aina. Muodossa, jossa se on sallittua, unissa.

Tällähetkellä, musta vaan pahasti tuntuu, etten mä haluaisi rakastaa. Mä oikein tunnen ku mun suojamuurit nousee päivä päivältä ylemmäs ja ylemmäs. Ja mä tunnen itteni kokoajan heikommaksi. 

Mä en saa tehdä näin itselleni taas. Mennä kuoreeni. Piiloutua maailmalta. Siksi pidänkin sinut avoinna päiväkirjani, blogini ja pidän itseni liikkeessä vaikka väkisin. Vaikka itkisin keskellä katua, vaikka minuun sattuisi vielä enemmän, en luovuta. 

Minä haluan rakastaa. Minä rakastin. Minä rakastan. Kunhan, en anna kenenkään viedä sitä minulta, minulla on vielä paljon mitä odottaa.

Laastari

Mä toivon että sä riudut rakkaudessa. Mä toivon et sä riudut pois. Sä jos joku sitä et ansaitse. Rakkautta.

Katso miten käy ihmisille jotka sinua rakastavat. Ihanaa. Hänkin tulee kärsimään.

Mä toivon sulle onnetonta ja yksinäistä elämää. Mä toivon sulle samanlaista tuskaa mitä sä oot aiheuttanut mulle. Tiedän että kaikkia näitä asioita sulla on nyt mahdoton kuvitella, sillä tällä hetkellä et kykene tuntemaan mitään todellista. Olet luonut itsellesi maailman jota ei oikeasti edes ole.

Eihän se ole mahdollista että hetki sitten sanoit ettet voi rakastaa ketään muuta kuin entistä poikaystävääsi etkä halua ketään muuta, mutta jo parin viikon jälkeen olet niinsanotusti suhteessa. Vain tyhmä uskoo mitään mitä päästät ulos suustasi.

Syy miksi yleensäkään kukaan sai sinusta kiinni oli minun sinulle lahjoittamani kosketuspinta. Ei mene kauaa kunnes olet vaan tyhjä kuori kenellä ei ole mitään annettavaa.

Ja kun hän katsoo silmiisi hän näkee valheesi ja pelkän heikon liekin, joka on jo sammunut on jo liian myöhäistä. Niin on käynyt kaikille entisille. Et ole siis yksin. Jopa minä ymmärrän sinua.

Säälittävä laastari. Mene roskiin.

Jos olisit yhtään fiksumpi näkisit tässä jonkinlaisen kuvion. Oletko unohtanut että hänen ex-nainen petti häntä hänen parhaan kaverinsa kanssa. Ironista eikö?

Kutsumaton vieras

Mihin mun energia on kadonnu?

Tuntuu, että mun ruumis on imetty kuiviin. Ja mieli on on tyhjennetty kaikesta kauniista ja täytetty tuskalla. Tältä se masennus tuntuikin. Olin jo melkein unohtanut sinut vanha ystäväni. Sain sinut takaisin. Paikka vapautui ja sinulle oli taas tilaa.

En ehkä ollut valmis myöntämään itselleni, että olet tullut taas vierailemaan. Kutsumatta. Enkä todellakaan ole valmis siihen, että heivaat paskasi asuntooni. Haluan sinusta eroon. Ja ehkä ainoa keino on ottaa aikaa. Surra. Kunnolla. Kun näpyttelen tätä ja katson tätä täyttyvää ruutua, tuntuu, siltä, että tämä oli oikea ratkaisu. Jos näppäimistö olisi silmieni alla, se saattaisi tuhoutua kyyneleistäni. Mutta jostain syystä, hetikun mietinkin itkemistä, menen lukkoon.

Viikonloppuna sain kun sainkin puristettua muutaman kyyneleen itsestäni ulos. Ja kun onnistuin muutamassa itkin helposti satoja.

Nää mun negatiiviset ajatukset, mitä tää uus kriisi elämässä on mulle taas suonut ei oo mulle mitenkään uusia. Mä oon elänyt näiden ajatusten kanssa aina. Mä oon vaan joko unohtanut ne, tai puskenut ne takaisin mun sisään. Ja kun joku sorkkii tarpeeksi sun mieltä, ne pääsee taas riehumaan.

Mä haluan siis tehdä selväksi, että mä haluan tappaa ne, En itseäni. Mutta toisinaan se on vaikea erottaa.

Mun elämässä on niin paljon iloa ja onnea, ja mä tunnistan kaikki ne edelleen. Mä rakastan elämää niin paljon. Mun täytyy vaan hyväksyä itseni ja heikkouteni. Ja niin mä teen. Ja se tekee musta vahvan vielä.

Kuulen äänen ikkunasta. Se on tuuli. Yhtäkkiä kyyneleet tulevat.

Nyt. Päästä irti.

Nipistä mua

Mä hajoan. Mun elämä ei tunnu enää todelliselta. Pakkohan tän on olla painajaisuni. Eihän tää voi olla todellista. Mun paras ystävä ja mun ex-säätö. Tykkää toisistaan. Viettää aikaa yhdessä. Eihän tästä ole kuin kuukausia aikaa kun tää mies makasi mun vieressä. Ja vain parisen viikkoa kun sä vannoit mulle rakkauttas. Ystävä.

Mikään ei selitä sitä tunnetta kun te kävelette mua kohti ja heti kun sä huomaat mut sä käännyt ympäri. Adrenaliini. Kylmyys. Sä vaihdoit mut toiseen.

Nyt musta tuntuu, että mä en jaksa enää. Luottaa. Rakastaa. Mitään.

Mä vajosin lattialle ja itkin. Mä avasin kahden tähden jallun mikä piti olla säästetty mun elämäni onnellisempaan päivään. Mun on tosissaan niin vaikeaa kuvitella enää olevani onnellinen.

Mä tunnen itteni niin avuttomaksi. Mä haluan mun parhaan ystävän. Mutta sitä ihmistä ei oo enää. Se joka käänsi mulle selän on tunteeton kuori.

Nipistä mua. Mä en jaksa enää.

Moi ystävä.

Laura sanoi, että mun pitäis kirjoittaa kirja.

Laura. Mun ystävistä se mukamas "epäystävin" ja epäluotettavin. Jhust.
Hassua kyllä, että kun koko mun muu elämä valuu likakaivoon, niin tämä nainen jaksaa vielä kuunnella mun säälittävää selittelyä siitä, kuinka paskat nää mun ns. "oikeat" ystävät on mulle tehny. Kutsu mua hulluks, mut kyllähän se ystävältä kuullostaa.

(PS. Oli muuten helvetin tekopyhää, selitellä kuinka hirveä ihminen joku on ja samana iltana panna mun ex-säätöä, kröhöm...just saying)

Anyways ja asiasta kukkaruukkuun. Pyysin Lauralta, voiko se vielä rakastaa mua ja mä sain vastaukseksi sanan "vähän." Ja mulle sä vähäkin riittää nyt. Jos mun elämästä katoaa kaikki pysyvyys samalla viikolla mun kulhosta on syöty kaikki piparit. Ja mä en varmaan enää jaksa ähkyni takia. Paska ähky. Yhteen vai erikseen?

No mutta tosissaan.

Nää pari päivää on ollu mulle helvetin rankkoja. En oo varma oonko kuinka paskana, ku pakotan itteni elää normaalia arkea saatanan pitkien yöunien avulla. Oon niin uupunu, että jos en nuku ainakin sitä 8 tuntia, en varmaan heräis ees herätyskelloon. 

Mun mieli käy niin rankkaa ajatusprojektia läpi, etten ehdi edes itse mukaan. Painajaisissa sattuu ja tapahtuu niin paljon paskaa etten ees muista mikä olis pahin kohta. Vissiin joku murhattiin ja mutkin nakattiin alas jostain superkorkeelta parvekkeelta, ja sekin tuntu tyyliin pelastukselta. Toi murhauskohta tuli ainakin ihan tarpeeseen. Tuntuu, että tätä vihaa on niin paljon, että se tursuaa ulos jo mun ihohuokosista.

Mä mietin, että kyllä tää tästä, kunnes mä tajuan, että vitut se mitään tästä! Mä tunnen itteni ja tiedän, että vatvon tätä vielä vuosienkin jälkeen.

Hei! Nyt mä sen äkkäsin. Mun kirjan eka luku on ehdottomasti ystävät. Ja ei siis pelkät ystävät vaan "YSTÄVÄT"! Tästä luvusta tulis todella pitkä kun mulla on paljon tarinoita aihetta koskien. Tai eihän ne mitään tarinoita oo vaan totuuksia.

Toisaalta? Kannattaako mun avata entiset haavat vielä näiden tuoreiden päälle? Ehkä se oliskin se mun apu. Tähän tuskaan, joka ei ihan tapa, mutta melkeen.

"Nainen."

Nainen.

Sinä olet oksettava.

Sinä olet ihmisriekale, jolle mikään ei merkitse enää mitään. 

Olisihan minun pitänyt tietää.



Sinä hylkäsit kaikki ihmiset, jotka "merkitsivät" sinulle jotain petoksillasi. Miksi minua siis yllätti se, että teit näin minulle?

Olit uskomattoman tekopyhä ja marttyyri omissa toimissasi.

Kaikki oli sinulle sallittua. Et tuntunut yhtään tajuavan tekeväsi väärin. 

Ehkä olit jo liian sekaisin.


Olen onnellinen siitä, että näin vihdoin sinut itsenäsi. Ja onnellinen siitä, että saat vihdoin apua, ettei muiden tarvitse kärsiä itsekkyytesi takia.

Mielestäni on uskomatonta, että pystyt elämään itsesi kanssa enää, jos sinulla oli siinä vaikeuksia ennenkin. Tai kukapa tietää? Ehkä teeskentelit senkin, niinkuin koko "rakkautesi" minua kohtaan.

Voin rehellisesti sanoa, että jos minä olisin sinä, en voisi elää itseni kanssa. Olisin jo tappanut itseni.


Olisihan minun pitänyt tietää.

Kun sinä olet valmis tekemään minulle näin, minä olen valmis kieltämään sinut.