Mä oon pitänyt mun meikit päällä öisin siltä varalta että sä tulisit. Siltä varalta, että sä soittaisit tai laittaisit viestiä ja ehkä haluaisit nähdä mua. Ja siltä varalta, että jos me nähtäis mä en tuntis itseäni niin alastomaksi. Ihan kuin sinä et näkisi minua sellaisena kuin olen niiden kanssa tai tuntisi mitä minä tunnen niidenkin kanssa. Sanoin, että älä odota vuotta, mutta jo tämä tuntuu vuodelta. Se mitä annoit minulle ennen on niin vähän nykyiseen verrattuna.
Miksi et voi vaan puhua minulle? Sinä kerroit minulle asioita joita en uskalla myöntää itsestäni itsellenikään. Miten voit muuttua noin kylmäksi? Jos vain tietäisin jotain todellista en valuisi takaisin harhaluuloihini. Olenko sittenkin odottanut näin kauan koska en halua kohdata totuutta. Sinun kanssasihan tunsin ensimmäistä kertaa että totuus on hyvä asia. Ettei minun ajatukseni olekaan niin raskaita. Että saan kerrankin aidosti olla mitä olen. Kertoa mitä tunnen. Ja elää hetkessä.
Miten ihminen voikin kaivata niin paljon jotakin joka onkin hetkessä poissa?
Minä arvostan sinua ja minussa on ihmistä myöntämään että minä todella pidän sinusta. En ikinä tarkoittanut säikyttää sinua sillä että välitän. En tosissani kuvitellut mitään suurempaa. Nautin vaan hetkestä ja siitä että tunsin itseni kerrankin niin mahtavaksi jonkun seurassa.
Ihmiset teeskentelevät niin paljon ja tuhlaavat aikaansa leikkeihin koska pelkäävät. Minä en pelkää enää. Älä sinäkään pelkää minua.
Tänään mä pesin mun meikit. Tänään mä luovun mun maskista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti