Elämä kuin elokuva

Mun elämä on kuin elokuvaa. Outoa ihmeellistä, vähän pelottavaa ja toisinaan surullista elokuvaa. Mä tutustuin tänään ihmiseen. Internetissä. Facebookin kautta. Tää ihminen laittoi mulle viestiä kun oli kuulemma nähnyt mut Glitterissä. Mutta enhän mä siellä ollut. Mä olin himassa sohvalla. Mutta vastasin kuitenkin ja me juteltiin loppupäivä niinkuin vanhat tutut. Kaikesta. 

Illalla tää tyyppi ehdotti näkemistä, mutta koska olen kipeänä mä kieltäydyin. Keskustelu kuitenkin eteni niin että koin tarpeelliseksi mennä tapaamaan tyyppiä. Jätkä makasi puskassa 800 metriä asunnostani, joten totta vitussa mun oli pakko mennä! Noh mä menin ja halasin ja nauroin ja tarjouduin viemään hänet kotiinsa. Ennen kotiin viemistä me kuitenkin päädyttiin vielä mun kämpille lämmittelee ja istuttiin katsoen sarjaa. Yhtäkkiä hän ottaa mut kainaloon ja tarjoutuu tekemään mulle seksuaalisen palveluksen. Mä hämmennyn ja haluan pitää vaan kädestä tätä outoa ja hämmentävää ihmistä, joka on selvästi hukassa. Ehkä enemmän ku minä.

Ja sitten. Out of no where jätkä sanoo, että tää on väärin ja Katja mun täytyy mennä. En estele. Katselen ja kuuntelen vaan vastauksia kysymyksiini. Raahaan Herran pyörän parvekkeeltani ja hän astuu ulos ovesta. Nauramme yhdessä rappukäytävälleni, joka muistuttaa meitä molempia mielisairaalasta. Ja niin nopeasti kuin hän saapui elämääni hän lähti.