Mitä mä haluan? Oikeesti. Milloin mä oon viimeksi edes kysynyt tuon kysymyksen itseltäni. Uskaltanut kysyä. Mä muistan joskus lukeneeni, että tavoitteiden ylöskirjoittaminen auttaa niiden saavuttamisessa. Että kun aikaa on kulunut ja sä löydät sen ränsistyneen paperin jostain turhien kamojen seasta huomaat, että edes osa niistä on toteutunut. Tai ainakin mulle kävi niin. Ja mä lupasin itselleni, että mä tekisin niin uudelleen, koska se, että mä olin saavuttanut jotain mitä olin halunnut teki mut onnelliseksi.
Mutta mä olin minä, vain ihminen ja unohdin. Kahdeksaksi vuodeksi. Kysyä itseltäni noin helpon ja tärkeän kysymyksen. Jos mä tietäisin missä se mun entinen lista on nyt mä lukisin sen. Mä en tiedä mitä mä tuntisin. Surua, iloa vai häpeää? Siitä, että olin tehnyt niin vähän. Siitä, että olin eksynyt mun polulta. Siitä, että mä annoin valua itseni hukkaan. Mihin se hiekka oikein varastoidaan? Saako sen takas. Mä haluun rakentaa hiekkalinnan. Ei. Hiekkalinnoja. Ja sit murskata ne mun märällä ruumiilla. Oon vissiin valunut veteen. Ja mun ajatukset karkailee auringon mukana.
Mä en selvästikään tiedä mitä mä haluan. Mun täytyy miettiä. Ja heti mä haluan kirjoittaa just ne ensimmäiset asiat mitä mulle tulee mieleen. Itsesäätely. Eikö me puhuttu tästä tänään. 20 vuotta enemmän aikaa kuin mulla ja tuntuu toisinaan, että te osaatte sen mua paremmin. Miksi te ootte niin valmiita? Murskaamaan kaiken.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti