Se ei oo mun elämä.
Mut jos se olis mä toivoisin samaa, mä toivoisin, että tällä kertaa, joku pelastaisi minut itseltäni. Että jollakin olisi niin suuri ote muhun, että mä jopa kuuntelisin. Että joku välittäis musta niin suuresti ja yrittäis tarpeeksi kauan puhua mun päähän järkeä. Mutta tuskinpa se ois auttanut. Mä olin päättänyt. Rakastaa. Rakastaa väärää ihmistä. Tieten tahtoen, täysin seuraamuksista välittämättä. Kunhan mä saisin olla vaan vielä tän hetken onnellinen. Sun sylissäs.
Ja mitä lähemmäs mä pääsin sua, sitä kauemmas mä valuin itsestäni. Oli siis helppoa kuluttaa suhun vuosia. Mä en ollut enää minä vaan sun jatke. Ja kun en löytänyt sinussa paikkaa, etkä sä koskaan päästänyt mua kunnolla sisään, mä olin onneton. Ja mä riuduin sussa. Tehden sustakin onnettoman.
Ja vuosien jälkeen, mä vihdoin päätin totella ohjetta, jonka olin saanut jo lapsena.
"If you love someone, set him free.
If he comes back to you, he is yours to keep.
If not he never was."
Mä päästin susta irti ja vapautin samalla itteni. Mä todella rakastin sua. Mutta sä et koskaan ollutkaan ollut mun.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti